26172892_1194289420707936_8753719656944451900_o-2.png

@tulvamedia
info (at) tulvamedia.fi

Henry K haastaa itsensä katu-uskottavalla rakkausbiisillä

Henry K haastaa itsensä katu-uskottavalla rakkausbiisillä

Oulurapin grand old man Henry K räppää rakkaudesta ja kiitollisuudesta juuri julkaistulla Pelkkää rakkautta -singlellään. Viime keväänä rapkonkarin kiinnittäneen Överdogin kautta julkaistussa sinkussa on perinteisen kesäbiisin aineksia, mutta Henry K vakuuttaa biisin olevan ennen kaikkea ajaton rakkausbiisi.
Henry K - Pelkkää Rakkautta - promokuva - tulvamedia.jpg

Ei mitään kornia tai limaista

Kultaleiman ja Perusjätkien riveissä Henry K on saarnannut tiukasti yhteiskunnallisista oloista ja vähäosaisempien lähiöarjesta. Oulurapin kummisetä myöntääkin kynnyksen olleen melko korkealla rakkausteemaiselle biisille.

”Olin tosi vaiheessa sen biisin kanssa kauan aikaa, että pystynkö minä edes tällaista matskua julkaisemaan. Rakkausbiiseistä tulee niin helposti sellaisia korneja ja kliseisiä tai jotenkin limaisia”, räppäri kertoo.

Soolouran siivittämä kokeilunhalu ja perheen isän kokema kiitollisuudentunne käänsivät kuitenkin sanavalmiin lyyrikon pään yrittämään erilaista tyyliä.

”Nyt kun tätä soolomeininkiä teen, niin haluan haastaa itseäni tekemällä erilaisia ratkaisuja musiikin saralla. Olen saanut paljon tukea jengiltä tähän, niin päätin, että nyt tehdään sellainen katu-uskottava rakkausbiisi”.

Uusia sävyjä tutulla paletilla

Henry K:n uuden ja erilaisen soundin taustalta löytyy joukko tuttuja tekijöitä ja vanhoja ystäviä. Pelkkää rakkautta -singlen kertosäkeen sielukkuudesta vastaa oululainen Leilove, eli Leena Partanen, joka on vieraillut Henryn K:n aiemmissakin projekteissa. Sinkun letkeä tausta on niin ikään räppärin luottokollegan Moko Makin käsialaa.

”Leena on kyllä ihmisenä sellainen rakkauden symboli, niin ei siinä ollut muuta vaihtoehtoa kuin kysyä Leenaa mukaan, ja Makiin luotan ensisijaisesti näissä biittiasioissa. Toivon, että saan jatkossakin taustoja käyttöön”, artisti kiittelee.

Tavoitteena kokopitkä sooloalbumi

Henry K kertoo työstävänsä hiljalleen soololevyä, jonka julkaisua on uumoiltu jonnekin ensi vuoden puolelle. Aiemmin pitkälti rap-yhtyeissä toiminut Henry K kuvailee itseään ”crewi-räppäriksi” ja toteaakin olevansa nyt eräänlaisen sivunkäännön ja uuden haasteen äärellä.

”Biisejä on kyllä visioituna, ja sinkkuja varmasti putoilee vielä. Tässä on monenlaista meininkiä kehitteillä”, Henry K paljastaa.

Pian 33 vuotta täyttävä perheellinen räppäri kertoo tekevänsä musiikkia aina, kun sille löytyy aikaa. Deadlineja Henry K:lla ei sen kummemmin ole, mistä räppäri kiittää joustavaa ja ymmärtäväistä levy-yhtiötä.

Pelkkää rakkautta -sinkulle on puuhattu kesän aikana musiikkivideo, joka julkaistaan perjantaina 7.9. Musiikkivideosta vastaa muun muassa Perusjätkien Karja Karsinaan -hittivideon toteuttanut Markus Valtanen.

Henry K:n kuvioista voit kuulla tarkemmin virittäytymällä Bassoradion taajuuksille lauantaina 8.9. klo 16 – 18.

Matti Tamoselta uusi singlelohkaisu – yksi tarina tulevalta soolo-EP:ltä

Matti Tamoselta uusi singlelohkaisu – yksi tarina tulevalta soolo-EP:ltä

Tatu A tiputtelee trapilla maustettua elämänviisautta tuoreella tuplasinglellä

Tatu A tiputtelee trapilla maustettua elämänviisautta tuoreella tuplasinglellä