26172892_1194289420707936_8753719656944451900_o-2.png

@tulvamedia
info (at) tulvamedia.fi

Uransa lopettava räppäri Juno jäähyväiskeikalla Oulussa 6.4.

Uransa lopettava räppäri Juno jäähyväiskeikalla Oulussa 6.4.

Vähän aikaa sitten Juno ilmoitti lopettavansa räp uransa, mutta lopulliset jäähyväiset jätetään vasta vajaan vuoden kuluttua.

Jon Korhonen, taiteilijanimeltään Juno, ilmoitti Instagram tilillään lopettavansa muusikon uransa klassisen kompleksin takia, jossa levy-yhtiön alla toimiva artisti menettää yksilöllisyytensä yhtiön tavoitteiden takia. Juno kertoo ettei hän ole saanut tehdä omanlaistaan musiikkia lähdettyään Monspilta isompiin firmoihin.

Faneilleen artisti haluaa kuitenkin antaa takaisin ja siitä syystä hän lähti jäähyväiskiertueelle. Oulussa Juno nähdään perjantaina 6.4 hip hop -klubi Wäinössä. Keikalla tullaan varmasti kuulemaan Junon koko uran kovimmat ja suosituimmat kappaleet. 

”Te fanit ootte yks asia, miksi tätä kaikista vastoinkäymisistä huolimatta on jaksanut tehdä ja teille myös tehdään vuoden 2018-2019 kattaus”, Juno kiittää kuuntelijoitaan.

Juno on suorittanut pitkän ja maineikkaan uran skenessä. Hänet tunnetaan monesta suosiota saavuttaneesta yhtyeestä, joihin lukeutuvat SMC Lähiörotat, Elokuu ja Hulabaloo. Tunnettuja kappaleita, joissa Juno on ollut mukana ovat esimerkiksi Mistä Sä Tuut, Soutaa Huopaa ja Tervetuloo Helsinkiin. Osa tuntee Junon myös näyttelijänä elokuvasta Pahan Kukat, jossa hän näytteli pääroolia.

Juno viimeinen keikka oulu tulvaklubi wäinö.png

Juno - Jäähyväiskiertue Oulussa 6.4. hip hop -klubi Wäinössä.
Liput tapahtumaan myy tiketti.fi

Oulun oma Julma H sekä Sairas T perjantaina TulvaKlubilla

Oulun oma Julma H sekä Sairas T perjantaina TulvaKlubilla

Aivovuoto sekä EP:n julkaisseet Are & Kriso saapuvat Ouluun vuoden viidennelle Tulvaklubille

Aivovuoto sekä EP:n julkaisseet Are & Kriso saapuvat Ouluun vuoden viidennelle Tulvaklubille

0